”Lopulta hukkui inspiraatio pulloon”

Elsa Vähänen

Jääskeläinen maanviljelijä ja taiteilija Toivo Suni lähti 1920-luvulla utopiasiirtolaiseksi Brasilian Penedoon, missä alkoholi koitui monen suomalaisen kohtaloksi.

Brasilian Penedoon, joka sijaitsee rehevässä vuoristolaaksossa noin 180 kilometrin päässä Rio de Janeirosta, perustettiin vuonna 1929 suomalainen utopiasiirtokunta. Sinne matkasi myös Etelä-Karjalasta, Jääsken kylästä, kotoisin ollut Sunin perhe. Tarkastelen tässä artikkelissa Penedon siirtolaisuutta Sunin perheen sekä muutaman muun suomalaissiirtolaisen muistitiedon kautta. Artikkeli sivuaa historian pro gradu -tutkielmaani, jossa keskityin Sunin perheen kahden naisen kotiutumisen vaikeuteen. Sekä perheen äiti Laura Kurki (1897–1998) että tytär Eva Hildén (1923–1997) ovat kirjoittaneet omat muistelmansa. Artikkelissa tarkastelen Penedon alkoholikulttuuriin vaikuttaneita tekijöitä Sunin perheen isän tarinan kautta. Toivo Suni (1895–1963) oli alusta asti mukana perustamassa Penedoa ja uskoi vahvasti sen luonnonmukaisiin aatteisiin. Taloudelliset, ideologiset ja henkilökohtaiset vastoinkäymiset johtivat kuitenkin miehen alkoholisoitumiseen. Sunin tytär kirjoittaa Brasiliassa taiteilijaksi ryhtyneestä isästään: ”Lopulta hukkui inspiraatio pulloon ja alkoholi saattoi isäni ennenaikaiseen hautaan.”1

Penedon asukkaita yhdisti eräänlainen vegetaristis-kristillinen aate. Siirtokunnan johtaja ja vuosikymmentä leimanneen tropiikkikuumeen keskushahmo Toivo Uuskallio (1891–1969) oli saanut unessa Jumalalta kutsun perustaa uusi kulttuuri maan päälle, jättää vanha kotimaa ja siirtyä etelään. Kasvissyöntiä kannattanut Uuskallio toimi eristyneen maanviljelysyhteisön profeetallisena ja karismaattisena johtajana. Uuskallion ideologia korosti kasvissyönnin ohella tiukkaa sukupuolimoraalia ja samalla vastusti ainakin alkoholin juomista, rokottamista, tanssia ja ylellisyyttä.2

Kuten utopioille tuppaa käymään, myös Uuskallion ihanneyhteiskunta hajosi omaan mahdottomuuteensa. Toivo Sunin Laura-vaimo ja pariskunnan kaksi lasta olivat osa sitä noin 140 hengen toiveikasta suomalaisjoukkoa, joka vuonna 1929 suuntasi kohti Brasilian Penedoa. Suurin osa tuona vuonna Penedoon saapuneista suomalaisista palasi takaisin Suomeen alle vuodessa, ja Penedoon asettui vain noin 50 hengen ydinryhmä. Sunin perhe matkusteli reilun vuosikymmenen edestakaisin Suomen ja Brasilian välillä. Talousasioiden hoito osoittautui Uuskalliolle vaikeaksi, joten Penedoa vaivasi alusta lähtien rahapula ja velkakierre. 1940-luvun alussa Penedon tila hakeutui konkurssiin.3

Ideologian kaaduttua monen penedolaisen kohtaloksi koitui muistitiedon mukaan alkoholi. Jo alkuvuosina Penedoon syntyi monia salakapakoita, joissa pääsi nauttimaan kiellettyjä aineita, kuten lihaa, kahvia ja väkijuomia.4 Tässä artikkelissa pohdin, miksi raittiuden ja luonnollisen elämän puolesta vannoneet suomalaissiirtolaiset haksahtivat alkoholiin ja muihin nautintoaineisiin. Toivo Uuskallion isällinen kuri ei riittänyt ylläpitämään korkeaa moraalia elinoloihinsa pettyneiden siirtolaisten parissa.

Etelä-Amerikan utopiasiirtolaisuus oli pieni puro suomalaissiirtolaisuuden virrassa. Kaiken kaikkiaan vain noin tuhat suomalaista siirtyi uuden elämän toivossa Etelä-Amerikkaan ennen toista maailmansotaa.5 Vertailun vuoksi on hyvä tarkastella Pohjois-Amerikkaa, jonne vuosina 1866–1930 matkusti noin 350 000 suomalaista.6 Pohjois-Amerikkaan sijoittuneiden suomalaissiirtolaisten alkoholinkäyttöä on tutkittu Suomessa jonkin verran. Suomalaisilla oli uudella mantereella monesti huono maine viinaanmenevinä tappelupukareina.7 Pohjois-Amerikan massasiirtolaisuuteen verrattuna Etelä-Amerikan utopiasiirtolaisten lähtömotiivit olivat erilaisia, mutta alkoholi aiheutti ongelmia myös etelän paratiisissa. Vain harva utopiasiirtolainen piti lopulta kiinni yhteisön ylevistä tavoitteista. On mielenkiintoista tarkastella, vaikuttivatko Penedossa samat syyt kuin Pohjois-Amerikan siirtolaisten parissa.

Uuskalliolaisuuden aatteellinen tausta

Teknologian, teollistumisen ja kaupungistumisen vastaisia aatteita oli levinnyt jo 1800-luvun Euroopassa. Varsinkin ensimmäinen maailmansota ja Suomessa kevättalvella 1918 koettu sisällissota vahvistivat yleistä kulttuuripessimismiä. On helppo ymmärtää, miksi moni uskoi yksinkertaisen maalaiselämän luonnon helmassa kaukomailla olevan ihmisen ainoa pelastus. Suomeen luonnonparannusaatteet rantautuivat virallisesti 1910-luvun alussa, kun maahan perustettiin Suomen Vegetaarinen yhdistys levittämään kasvissyönnin ilosanomaa.8

Penedon perustaja Toivo Uuskallio oli kristillisen kotikasvatuksen saanut antrealainen puutarhuri ja maanviljelijä, jonka kiinnostuksen kohteet ylsivät laajalle. Uuskallio kehitti omalaatuisen aatteellisen katsomustapansa 1920-luvun aikana osittain ajan henkisten virtausten, osittain omakohtaisten kokemustensa muovaamina. Penedon historiaa tutkinut Eevaleena Melkas kutsuu katsomustapaa uuskalliolaisuudeksi. Varsinaisen uskonnollisen kääntymyksen Uuskallio koki 17-vuotiaana menetettyään nuoremman sisarensa. Vegetarismiin hän päätyi terveydellisistä syistä.9 Uuskallio kertoo tarkemmin näyistään ja vegetaristisesta aatteesta kirjoissaan Ilmestyksiä ja elämyksiä (1925), Matkalla kohti tropiikin taikaa (1929) ja Ravintotalouspulmia (1930).

Kuva 1. Toivo Uuskallion kirja Matkalla kohti tropiikin taikaa (1929) kannessa huojuvine palmuineen houkutteli tropiikkikuumeen vallassa kärvistelleitä suomalaisia lähtemään utopiasiirtolaisina Etelä-Amerikkaan.

Kuva 1. Toivo Uuskallion kirja Matkalla kohti tropiikin taikaa (1929) kannessa huojuvine palmuineen houkutteli tropiikkikuumeen vallassa kärvistelleitä suomalaisia lähtemään utopiasiirtolaisina Etelä-Amerikkaan.

Suomalainen tropiikkikuume synnytti 1920-luvulla neljä luonnonmukaiseen elämään pohjannutta siirtolasuunnitelmaa, joista kolme lopulta toteutui: Paraguayin Colonia Villa Alborado vuonna 1920, Brasilian Penedo vuonna 1929 sekä Dominikaanisen tasavallan Viljavakka vuonna 1930. Nämä Etelä-Amerikan vegetaristisiirtokunnat olivat jonkin verran yhteydessä toisiinsa, ja niiden kaikkien voidaan katsoa kestäneen 1940-luvulle saakka.10 Voimakastahtoiset johtajapersoonat olivat tyypillisiä Etelä-Amerikan suomalaissiirtokunnille.11 Myös Toivo Uuskallio sopii muistitiedon mukaan hyvin tähän profiiliin. Puutarhuri oli kerännyt mainetta alansa erinomaisesti hallinneena ammattimiehenä, jonka vaikuttavat esiintyjänlahjat ja tyylikäs ulkomuoto mahdollistivat nopean tutustumisen erilaisiin ihmisiin.12 Eva Hildén ja Laura Kurki kuvailevat Uuskalliota komeaksi, karismaattiseksi mieheksi ja ”Hitlerin veroiseksi puhujaksi”.13

Penedon Toivot

Jääskeläinen Toivo Suni innostui parin sadan muun suomalaisen tavoin Toivo Uuskallion esittämästä vaihtoehdosta elää tropiikissa. Verinen sisällissota vuonna 1918 oli jättänyt henkisiä arpia Suniin, joka taisteli valkoisten riveissä kuularuiskumiehenä. Omaa tilaansa isännöinyt kokenut maanviljelijä oli rauhaton ja vaikutteille altis. Hän vieraili usein naapuripitäjässä Antreassa oppi-isänsä Toivo Uuskallion kotitilalla kuuntelemassa ja omaksumassa tämän opetuksia ja ideoita.14

Toivo Uuskallion paratiisisiirtokuntahanke tarvitsi rahaa, ja Toivo Suni oli valmis lähtemään tienaamaan sitä Kanadan Ontarioon asti. Suni lähti matkaan syyskuussa 1926 jättäen taakseen vaimonsa Lauran ja perheen 3- ja 4-vuotiaat lapset Eevan (sittemmin Eva) ja Paavon.15 Elämä Kanadassa oli kuitenkin kovaa. Tammikuussa 1927 Suni kirjoittaa Uuskalliolle kertoakseen työskennelleensä ensin ”metsäkämpällä” ja sitten ”jonkun laisena pihamiehenä täällä kullan kaivajain kaupungissa”. Kirjeessä Suni paheksuu varsinkin metsäkämppien viinankeittoa ja kertoo yrittäneensä pitäytyä Uuskallion opeissa.16 Taloudellisesti ja aatteellisesti Sunin Kanadan-matka ei ollut menestyksekäs, ja tämä palasi takaisin Suomeen perheensä luo jo syksyllä 1927.17

2_Toivo_ja_Laura_Suni_kihlajaiset_1919.jpg
 

Kuva 2. Toivo ja Laura Sunin kihlajaiskuva vuodelta 1919. 18

 

Toivo Uuskallio oli matkustanut pienen seurueen kanssa tutkimusmatkalle Brasiliaan loppukesällä 1927 ja pyysi Sunia liittymään seuraansa. Huhtikuussa 1928 Toivo Suni myi Laura-vaimonsa ällistykseksi heidän yhteisen maatilansa Karjalassa matkarahoja vastaan ja lähti Uuskallion luo Brasiliaan. Vaimon ja lasten oli tarkoitus seurata perässä sopivan uuden kodin löydyttyä. Yhdessä Suni ja Uuskallio aloittivat Itatiaya-vuoriston alueen maatilojen kartoittamisen. Lopulta löytyi Fazenda Penedo, entinen kahvitila, jonka Uuskallio kertoi nähneensä unessa. 19 Tilan ostoa rahoittaneen Sunin oli tarkoitus allekirjoittaa kauppasopimus yhdessä Uuskallion kanssa, mutta lopulta Uuskallio ”piipahti” yksin kaupungissa allekirjoitusmatkalla. Tämä Sunin kokema vääryys johti ilmeisesti taloudellisten vaikeuksien lisääntyessä miesten ystävyyden viilenemiseen myöhemmin. Muistitiedossa Sunia luonnehditaan Uuskallion ”viimeiseksi ystäväksi” profeetan hiljalleen menetettyä suosionsa suomalaissiirtolaisten parissa. 20 Eva Hildénin mukaan Uuskallion epäonnistuminen Penedon johtajana oli Toivo Sunille karvas pettymys. 21

Keitä Penedoon lähti?

Kun suomalaiset massasiirtolaiset olivat usein lähtöisin maaseudulta, aloittivat Etelä-Amerikkaan suuntaavat utopiasiirtolaiset matkansa tavallisesti Etelä-Suomen isoista kaupungeista Helsingistä, Tampereelta ja Viipurista. Lähtijöiden koulutustaso oli huomattavasti korkeampi kuin muilla 1900-luvun siirtolaisilla. 22 Luultavasti koulutetuilla kaupunkilaisilla oli eniten mahdollisuuksia tutustua Etelä-Amerikan utopiasiirtokuntia esitelleeseen propagandaan. Penedon ikärakenne oli varsin tyypillinen tällaiselle pioneerisiirtolaisjoukolle. Suurimman ryhmän muodostivat 20–30-vuotiaat nuoret miehet, joilla oli harvoin käytännön tietoa maanviljelyksestä mutta sen sijaan jonkin verran alkupääomaa ja rutkasti aatteen paloa ja intoa. Kaikista lähteneistä lähes 80 prosenttia oli miehiä. 23 Tulkintani mukaan miesten oli helpompaa ja hyväksyttävämpää lähteä kaukomaille kuin naisten. Jääskeläinen maalaismies, perheenisä ja kokenut maanviljelijä Toivo Suni oli tässä yksinäisten kaupunkilaislähtijöiden joukossa hienoinen poikkeus.

3_Toivo_Suni_1936.jpg

Kuva 3. Toivo Sunia kuvaillaan muistitiedossa aatteen mieheksi ”täydessä terveydessään”.24Kuvassa Suni poseeraa Penedon banaaniviljelmien edessä vuonna 1936.25

 

Vuonna 1929 Penedon utopiayhteisöä ja sen ideologiaa mainostettiin propagandaesittelylehtisessä: ”Siirtolaan otetaan raittiita jäseniä, jotka pyrkivät terveeseen ja yksinkertaiseen elämään luopumalla tottumuksista, jotka tieto ja kokemukset osoittavat turhiksi tai vahingollisiksi.”26 Suomessa vaikutti vuosina 1919–1932 alkoholin käyttöä, ostoa ja valmistusta säädellyt kieltolaki, joka epäonnistui jo alkumetreillään eikä saavuttanut kansan parissa suosiota. Monet suomalaiset kyllä kannattivat kieltolakia ajatuksen tasolla, mutta eivät henkilökohtaisesti voineet luopua alkoholin käytöstä.27 Teoriassa Penedo-hankkeeseenkin haettiin mukaan kieltolakia kannattaneita aateveljiä ja -siskoja. Käytännössä suomalaissiirtolaiset olivat kirjava joukko, kuten teini-ikäisenä Penedoon muuttanut Eila Ampula (1916–2008) muistelee:

Tänne [Penedoon] tuli kaikenlaista väkeä. Oli muutamia, jotka olivat tulleet sen luonnonläheisen elämän vuoksi, mutta oli toisia jotka viisveisasivat [sic] näille aatteille. Oli seikkailumielessä tulleita, onnenonkijoita, oli niitä, jotka pakenivat jotakin, oli uskonnollisia höperöitä j.n.e.28

Penedoon muuttaneiden siirtolaisten lähtömotiiveja on vaikea tutkia, sillä syyt ovat usein olleet asianomaisillekin epäselviä. Tutkija Olavi Lähteenmäki on laajojen haastattelujen perusteella hahmotellut penedolaisten lähtöön vaikuttaneita tekijöitä. Pois voidaan rajata massasiirtolaisuudelle yleiset taloudelliset ja poliittiset syyt. Lähtijöitä ei syrjitty tai vainottu. Monella lähtijällä oli jopa mukanaan mukava summa rahaa sijoitettavaksi hankkeeseen. Lähteenmäki ei myöskään usko pulakaudella olleen suurta vaikutusta lähtöintoon. Siirtolaistutkimuksessa paljon käytetyn työntö-veto-mallin mukaisesti voidaan sanoa, että Suomesta pois työntävien tekijöiden osuus oli pienempi kuin Brasiliaan vetävien tekijöiden paino.29

Monella Penedon-siirtolaisella oli lähtönsä takana jokin henkilökohtainen syy, kuten häiriö perhesuhteissa. Tyypillisiä siirtolaisia olivat myös ne, jotka lähtivät tropiikkiin etsimään parannusta johonkin vaivaan. Toivo Uuskalliokin oli aikoinaan päätynyt kasvisravintoon sairastuttuaan keuhkotautiin. Penedo-propaganda antoi Brasiliasta kuvan paratiisina, ja varsinkin nuoremmilla siirtolaisilla riitti seikkailunhalua ja uteliaisuutta lähteä eksoottiseen ja jännittävään maahan.30

Kaikki Penedoon lähtijät joutuivat ennen siirtokuntaan hyväksymistään vastaamaan kirjallisesti kymmeniin kysymyksiin, jotka koskivat henkilökohtaista elämää, uskontoa, taiteellisia kykyjä ja politiikkaa. Ihanteiden ja arvojen lisäksi Toivo Uuskalliota kiinnostivat hakijan taloudelliset mahdollisuudet: ”Onko [hakija] jo sijoittanut tilille Kansallis-Osake-Pankkiin vähintään 5000 markkaa, matkalipun ja palkkansa hinnan alkusuoritusta varten, ellei ole, niin milloin voisi sen sijoittaa?”31 Eila Ampula muistelee: ”[…] Penedo ostettiin velaksi, niin ei ne vastaukset mitään merkinneet. Tärkeintä oli raha, jota lainattiin tai mieluummin annettiin, velan maksuun.”32

Kuva 4. Sivu Penedon propagandasta vastanneen pastorin H. D. Pennasen Kysymyksiä Fazenda Penedoon aikoville -kirjasesta (1929), jonka kysymyksiin kaikkien Penedoon haluavien siirtolaisten oli vastattava.

Kuva 4. Sivu Penedon propagandasta vastanneen pastorin H. D. Pennasen Kysymyksiä Fazenda Penedoon aikoville -kirjasesta (1929), jonka kysymyksiin kaikkien Penedoon haluavien siirtolaisten oli vastattava.

Miksi utopia hajosi?

Taloudellisesti suomalaisten oli tarkoitus selvitä karjattomalla maanviljelyllä ja appelsiinitaimiston perustamisella, jota varten otettiin suuri laina. Siirtokunnan tuotteille ei kuitenkaan ollut menekkiä maailmanlaajuisen laman alati huononevassa talousilmapiirissä.33 Brasilian oloihin tottumattomat suomalaiset tekivät myös alkeellisia maanviljelyvirheitä seuraamalla kylvö- ja istutustöissä aluksi Suomen kalenteria.34 Erilaiset kasvitaudit ja hyönteiset tekivät tilalla tuhojaan, ja viljelyksen menestykseen vaikuttivat toisinaan jopa paikalliset kapinat ja vallankumoukset.35

Koko 1930-luku oli siirtokunnalle vaikeaa aikaa. Huononeva taloudellinen tilanne nopeutti idealismin rapautumista, ja kasvissyönti unohtui pian. Karjanhoito oli tilalla kiellettyä, joten maitoa ja munia ostettiin aluksi salaa naapuritiloilta, kun lapsia alkoivat vaivata erilaiset puutostaudit. Uuskallion filosofiaan kuului, että sairauden sattuessa ei saanut turvautua lääkäreihin tai lääkkeisiin. Sairastuminen oli merkki luonnonvastaisesta elämästä, ja parantumisen piti tapahtua luonnonhoidoilla, kuten aurinkokylvyillä, paastoamalla ja hengitysharjoituksilla. Lääkevastaisuus jakoi mielipiteitä suomalaisten keskuudessa.36

Syksyllä 1932 siirtokunnassa tehtiin päätös luopua pelkästä puutarhaviljelystä ja ottaa sen rinnalle kanankasvatusta sekä täysihoitolatoimintaa. Pian tuli mukaan alkoholi, ja siirtokuntaan syntyivät nimiltään melko kuvaavat ”Yönsilmän kahvila”, ”Tuhannen riemun kahvila” ja ”Punaisen alushameen kahvila”, joihin mentiin iltamyöhällä nauttimaan lihaa, kahvia ja alkoholia. Jotkut sortuivat jopa ”tummapintaisiin tyttöihin”. Uuskallio tiesi toisten ruoka- ja juomasynneistä, mutta julkisesti hän ei ottanut asiaa esille. Taloudelliset ja aatteelliset vaikeudet, erilaiset kohtaamiset Brasilian myrkyllisten eläinten ja kasvien kanssa sekä yhteiselämän ongelmat johtivat pian pettymyksiin, minkä seurauksena moni suomalainen palasi takaisin kotimaahansa. Osalle paluu onnistui helposti, koska mitään pakottavia syitä siirtolaisuuteen ei ollut. Osa menetti Uuskallion hankkeessa koko omaisuutensa ja oli ikään kuin pakotettu jäämään Brasiliaan.37

Pohjois-Amerikan suomalaissiirtolaisuutta tutkittaessa on havaittu, että sosiaaliset ongelmat, kuten alkoholismi, vaivasivat suomalaisia enemmän kuin kantaväestön edustajia. Paineet viinan väärinkäyttöön olivat suuremmat kuin kotimaassa, sillä siirtolaisten tekemä työ oli usein raskasta ja jopa vaarallista. Poikamiesten huonosta kielitaidosta seurannut eristäytynyt elämäntyyli ja halpa viina edesauttoivat pulloon tarttumista. Lisäksi ulkomailla massasiirtolaisilta puuttui usein kyläyhteisön kontrolli.38 Tätä Toivo Suni oli päässyt todistamaan työskennellessään metsäkämpillä Kanadassa vuosina 1926–1927. Armas Parno kuvaa muistelmissaan, kuinka Penedoon tuli silloin tällöin vierailemaan suomalaisia merimiehiä, joilla oli ”janoinen kurkku” ja jotka pakenivat Suomea, ”kuivaa kieltolakimaata”.39

Penedossa suomalaissiirtolaisten turvana oli huolehtiva kyläyhteisö, mutta sekään ei auttanut. Pettymys ja katkeruus omasta kohtalosta nousivat liian suuriksi. Penedo rahoitettiin yksityisten ihmisten lahjoituksilla, ja moni koki tulleensa asiassa huijatuksi. Penedossa suomalaiset asuivat viidakossa eristyksissä valtaväestöstä, joskin kanssakäymistä paikallisten kanssa oli jonkin verran enemmän kuin vaikkapa muissa Etelä-Amerikan vegetaristiyhteisöissä.40 Tämä auttoi suomalaisia sopeutumaan brasilialaiseen kulttuuriin viimeistään siinä vaiheessa, kun utopiayhteisö alkoi hajota 1940-luvulta lähtien. Penedon tilan myynti vuonna 1942 kannusti suomalaisia jättämään maanviljelyn ja toi tilalle mahdollisuuden harjoittaa aktiivisesti matkailuelinkeinoa. Penedoon perustettiin monia täysihoitoloita.41

Alkoholikulttuuri Penedossa

Eva Hildén kirjoittaa, että Penedon alkuaikoina alkoholijuomien käyttö oli ”erikoisen paheksuttavaa eikä niitä liikaa nautittukaan”. Toivo Uuskallion tuomitsevaa suhtautumista pelättiin. Hildén kuvailee erästä yhteisössä hyvin pidettyä toveria, veli A:ta, joka ”tapaili joskus ottaa tuota kiellettyä nestettä”. Eräänä iltana, kun penedolaiset odottivat Toivo Uuskalliota saapuvaksi Riosta jonkin tärkeän henkilön seurassa, veli A oli ottanut hieman liikaa, ”eivätkä tolpat oikein kantaneet”. Yhteisö piilotti veli A:n fazendan ”jyryvajaan”, joka oli entinen orjien nukkumapaikka, ja sinne hänet unohdettiin koko yöksi.42

Eila Ampula muistelee Penedon alkuvuosien raskaita töitä: ”Naiset tekivät työtä keittiössä, pyykillä ja silittämässä ja kasvitarhassa. […] Kerran pyykkipäivän jälkeen äiti tuli niin väsyneenä huoneeseemme, että ei edes puhumaan pystynyt. Mutta kun pani kahvia puolen kuppia ja toisen puolen viinaa, niin jo tepsi!”43 Raittiussääntöjä ei siis noudatettu kovin tarkasti. Varsinkin kielto kahvin juomisesta herätti monessa penedonsuomalaisessa närää. Siirtolaisten oli vaikea ymmärtää, miksi kahvin luvatussa maassa Brasiliassa tuon herkun keittäminen ja nauttiminen katsottiin synniksi.44 Eila Ampulan mukaan suomalaiset joivat kahvinsa salassa.45 Armas Parno kirjoittaa, kuinka vuonna 1929 Penedoon saapui neljä laivalastillista ”valantehneitä”, jotka eivät ottaneet kovin vakavasti valojaan, sillä ”pian alkoi pajan ahjossa pensa kanisterissa tatu [=vyötiäinen] soppa kiehua”. Parnon kertoman mukaan salaa juomassa käyneet suomalaiset saivat kahvin sumpeilla viinan hajun pois hengityksestään.46

Vähitellen penedolaiset lakkasivat salailemasta tekemisiään Toivo Uuskalliolta ja alkoivat vapautua johtajansa tiukasta aatefilosofiasta. 1940-luvun alussa he ryhtyivät suunnittelemaan suomalaisen seuran perustamista Penedoon. Kokoontumiset oli aiemmin pidetty yksityiskodeissa, mutta toiveissa oli oma kerhotalo, jota varten aloitettiin rahankeruu. Penedon kuuluisa Klubi avasi ovensa juhannuksena 1943. Avajaisissa laulettiin suomalaisia lauluja ja pyörittiin piiriä kokon ympärillä. Virallisten juhlallisuuksien jälkeen tanssittiin. Silloin kaikki uskonnollismieliset ja Uuskallion vanhoja oppeja vielä noudattaneet asukkaat lähtivät pois. Hildén kuvailee, kuinka runsas viinanjuonti kohotti tunnelmaa, ja monelta suomalaiselta katosi jäykkyys ja jurous. Välillä alkoholi johti mustasukkaisuuteen ja verisiin tappeluihin, mutta ”seuraavana lauantaina taas tanssittiin iloisina ja huolettomina”.47

Toisen maailmansodan jälkeen vegetarismi ja kahvinjuontikiellot oli unohdettu jo kokonaan. Eva Hildénin mukaan myös alkoholin käyttäminen oli tullut yleiseksi tavaksi. Muistitieto kertoo, että viinan saannin helppous ja huokeus johtivat monen suomalaisen vakavaan alkoholismiin. Hildénin mukaan suomalaiset unohtivat, että ”kuumassa ilmastossa liian runsas alkoholin nauttiminen on elimistölle monin verroin turmiollisempaa kuin kotimaassa”.48 Tarkempia määriä tai tilastoja alkoholinkäyttöön kuolleista penedonsuomalaisista ei löydy, joten joudumme luottamaan muistitietoon.

Toivo hiipuu

Toivo Sunin Laura-vaimo ei uskonut miehensä yleviin aatteisiin eikä luultavasti siksi viihtynyt Brasiliassa. Laura Suni matkusti perheen lasten kanssa vuosikausien ajan Suomen ja Brasilian väliä. Toivolle perheen pitkät poissaolot olivat vaikeita. Välillä hän matkasi itsekin Suomeen mutta palasi pian takaisin Brasiliaan. Suni rakensi Penedoon oman talon ja viljeli siellä kukoistavia taimistoja. Sunin perheen lopullinen kotiutuminen Brasiliaan johtui tragediasta. Perheen 19-vuotias Paavo-poika kaatui rintamalla jatkosodassa heinäkuussa 1941. Toivo syytti Lauraa siitä, että tämä oli vienyt lapset Suomeen.49

Sunin perheen isä, äiti ja Eeva-tytär asettuivat tämän jälkeen Penedoon yhdessä, mutta Toivon ja Lauran välit olivat viileät. Toivo Uuskallion myytyä rahavaikeuksien vuoksi suuren osan Penedon tilaa vuonna 1942 kaupassa menivät mukana myös Sunien talo ja tontti. Perhe siirtyi toiselle tontille, jonka Toivo oli muutamaa vuotta aikaisemmin ostanut Paavo-poikaansa varten. Uuteen taloon rakennettiin pari ylimääräistä vierashuonetta ja sauna, ja niin Sunit toivottivat turistit tervetulleiksi täyshoitolaansa.50 Myöhemmin Toivo ja Laura Suni erosivat, ja Laura muutti 1960-luvulla takaisin Suomeen. Molemmat puolisot menivät tahoillaan uudestaan naimisiin, ja Toivo sai uuden vaimonsa kanssa vielä toisen tyttären.51

5_Suni_talo_Penedossa.jpg

Kuva 5. Sunin perheen toinen kotitalo Penedossa.52

 

Toivo Suni ei ainakaan julkisesti koskaan myöntänyt katuvansa Brasiliaan lähtöä tai tuntevansa koti-ikävää. Eva Hildén muistelee, kuinka Toivo Suni ja Toivo Uuskallio tapasivat laulaa yhdessä duettoja, Uuskallio tenoria ja Suni bassoa. Näitä lauluharjoituksia nimitettiin Penedossa leikkisästi ”Uuskallion ja Sunin kaksintaisteluiksi”. Parivaljakon ohjelmistoon kuului kaihoisa laulu ”Siirtolaisen ikävä”, joka ”riipaisi sydänjuuria myöten”. Sunin tytär ei ymmärtänyt, miksi miehet lauloivat surumielisiä säkeitä täynnä koti-ikävää, vaikka he olivat periaatteidensa vuoksi välttämättä halunneet lähteä pois Suomesta. Toivo Uuskallio vastasi aina kysyttäessä, ”ettei ole koskaan ajatellutkaan Suomen ikävöimistä”.53

Eva Hildén muistelee: ”Koska myös Isä [Uuskallion lisäksi] koki velvollisuudekseen asua Penedossa, ei hän myöntänyt mahdollisuuttakaan ikävöidä synnyinmaata. Se oli hänen mielestään turhaa sentimentaalisuutta.”54 Luultavasti Toivo Suni ei voinut puhua koti-ikävästään ainakaan tyttärelleen. Sunin ja Uuskallion yhteiset lauluhetket toimivat kuitenkin jonkinlaisena terapeuttisena apukeinona näiden syvällä sisimmässään tuntemalle koti-ikävälle. Ehkä myös Toivo Sunin myöhempi alkoholismi johtui osaltaan tästä torjutusta koti-ikävästä ja epäonnistumisen tunteesta. Miehen ihannoima utopia ei lopulta kestänytkään arjen realiteetteja vaan sortui, kuten niin monet utopistiset kokeilut ennen sitä.

6_Toivo_Suni_Penedo_maalaus_.jpg
 

Kuva 6. Toivo Suni ryhtyi Penedossa kuvataiteilijaksi ja keskittyi maalaamaan Penedon näkymiä sekä ulkomuistista myös Suomen maisemia.55 Tämä Penedoa esittävä taulu on kulkenut suvussa ja riippuu tällä hetkellä kirjoittajan seinällä.

 
 

Piirtämisestä ja maalaamisesta pikkupojasta lähtien nauttinut Toivo Suni vaihtoi vähitellen kuokan siveltimeen ja pellot ateljeehen. Sunista tuli Brasiliassa suosittu taiteilija. Suni oli lähes itseoppinut, mutta 1940-luvun lopulla häntä opasti Penedoon muuttanut naapuri, tšekkoslovakialainen taiteilija Jan Zach. Ilmeisesti hyvää tarkoittanut opettaja kehotti oppilastaan nauttimaan ryypyn alkoholia silloin tällöin inspiraation kohentamiseksi. Suni seurasi neuvoa kuuliaisesti, ja vuosi vuodelta ryypyt suurenivat ja tihentyivät. Rajusta alkoholinkäytöstä huolimatta Suni pitäytyi kasvisravinnossa vuonna 1963 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.56 Eila Ampula muistelee ihailemansa Toivo Sunin myöhempiä vaiheita suorasukaisesti: ”Suni vanhentui ja ryyppäsi liikaa. Hänestä oli viehätys mennyt […].”57

Lopuksi

Tässä artikkelissa olen tarkastellut syitä Penedon utopiasiirtokunnan ideologisen epäonnistumisen takana. Olen keskittynyt kuvaamaan Penedon historiaa yhden siirtolaisen, jääskeläisen idealistin Toivo Sunin elämäntarinan kautta. Sunin perheen kotiutuminen uuteen maahan kesti kauan. Vasta perheen Paavo-pojan kaaduttua jatkosodassa kesällä 1941 Sunit päättivät asettua Brasiliaan pysyvästi. Utopiahanke epäonnistui, ja Penedon tila ajautui konkurssiin vuonna 1942. Toivo Sunin kohdalla ideologinen pettymys utopian kaatuessa yhdistettynä henkilökohtaisiin menetyksiin johti miehen alkoholismiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Alkoholi kosketti myös muita penedonsuomalaisia. Läheskään kaikki Penedoon lähteneet siirtolaiset eivät sisäistäneet Toivo Uuskallion vaativia tavoitteita, ja mukaan siirtolaan pääsi runsaasti niitä, joille Penedon perusajatukset, kuten raittius ja lihansyönnistä luopuminen, olivat yhdentekeviä. Tämä johti siihen, että siirtokunnan ideologinen pohja alkoi rakoilla jo alussa. Moni luopui ruoka- ja juomarajoituksien noudattamisesta.

Etelä-Amerikan utopiasiirtolaisilla esiintyi samoja sosiaalisia ongelmia kuin Pohjois-Amerikan massasiirtolaisilla. Penedossa turvaa toivat siirtokunnan muut suomalaiset, sillä utopiasiirtolaiset asuivat suhteellisen eristyksissä valtaväestöstä. Joitakin kohtaamisia paikallisten kanssa kuitenkin tapahtui. Muihin Etelä-Amerikassa ja muualla maailmalla sijainneisiin suomalaisiin utopiasiirtokuntiin verrattuna penedolaiset selviytyivät alkuaikojen koettelemuksistaan melko hyvin ja integroituivat lopulta valtaväestöön.

Toivo Suni oli kirjoittajan isoisoisän veli.

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

I Arkistolähteet

Turun yliopiston yleisen historian siirtolaishistorian tutkimusarkisto, Turku (TYYH) Lähteenmäen lahjoitus 212 Eva Hildénin muistelmien käsikirjoitus vuodelta 1969 Armas Parnon muistelmien käsikirjoitus vuodelta 1973 Toivo Sunin kirjeet Toivo Uuskalliolle 1926–1927

Yksityishenkilöiden hallussa olevat kokoelmat Helena Hildén de Sousan Sunin sukua koskeva materiaali Eva Hildénin muistelmien käsikirjoitus vuodelta 1989 Laura Kurjen muistelmien muistiinpanot Sunin suvun valokuvia

II Painetut lähteet

  1. Lähdekirjallisuus Ampula, Eila, Maastamuuttajan muistelmia. Suomi-Brasilia Seura ry, Helsinki 1999. Hildén de Sousa, Helena, ”Elämää Brasilian Penedossa”. Teoksessa Marja. Pienpainate. Espoo 2013.

Pennanen, H.D., Fazenda Penedo. Suomalainen maanviljelystila Brasiliassa. Pienpainate. Työkansan Kirjapaino, Tampere 1929. Uuskallio, Toivo, Matkalla kohti tropiikin taikaa. Otava, Helsinki 1929.

  1. Sanoma- ja aikakauslehdet Anna 42/1986 Apu 9/1989 Penedo 2/1978

III Tutkimuskirjallisuus

Ahtokari, Reijo 1972. Pirtua, pirtua... Kieltolaki Suomessa 1.6.1919–5.4.1932. WSOY, Porvoo.

Kero, Reino 1997. Suomalaisina Pohjois-Amerikassa: Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Siirtolaisinstituutti, Turku.

Koivukangas, Olavi 1999. Penedo 70 vuotta: Suomalainen utopia Brasiliassa 1929–1999. Pienpainate. Siirtolaisinstituutti, Turku.

Korkiasaari, Jouni 1989. Suomalaiset maailmalla: Suomen siirtolaisuus ja ulkosuomalaiset entisajoista tähän päivään. Siirtolaisinstituutti, Turku.

Lähteenmäki, Olavi 1989. Colonia Finlandesa: Uuden Suomen perustaminen Argentiinaan 1900-luvun alussa. Kero, Reino (toim.), SHS, Helsinki.

Lähteenmäki, Olavi 1985. ”Paratiisin etsintää ja pettymyksiä: Siirtolaiskirjeitä Etelä-Amerikasta Suomeen”. Teoksessa Kuparinen, Eero (toim.), Maitten ja merten takaa: Vuosisata suomalaisia siirtolaiskirjeitä. Turun Historiallinen Yhdistys, Turku.

Lähteenmäki, Olavi 1979. ”Viisi peninkulmaa Penedon taivalta”, Siirtolaisuus 1/1979, 29–42.

Melkas, Eevaleena 1999. Kaikkoavat paratiisit: Suomalaisten siirtokuntien aatteellinen tausta ja perustamisvaiheet Brasiliassa ja Dominikaanisessa tasavallassa n. 1925–1932. Väitöskirja. Siirtolaisinstituutti, Turku.

Peltoniemi, Teuvo 1985. Kohti parempaa maailmaa: Suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava, Keuruu.

 
  1. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 143, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  2. Peltoniemi 1985, 124.
  3. Peltoniemi 1985, 137–141.
  4. Lähteenmäki 1979, 39.
  5. Lähteenmäki 1979, 29; Lähteenmäki 1985, 136–138.
  6. Kero 1997, 13.
  7. Korkiasaari 1989, 35–36.
  8. Koivukangas 1998, 281.
  9. Peltoniemi 1985, 124.
  10. Peltoniemi 1985, 124.
  11. Lähteenmäki 1985, 138.
  12. Lähteenmäki 1979, 31.
  13. Ikonen, Mari, ”Koti kaukana kaikkialla”, Anna 42/1986, 62–63.
  14. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 4, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  15. Laura Kurjen muistelmien muistiinpanot, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  16. Toivo Sunin kirje Toivo Uuskalliolle Kanadan South Porcupinesta 21.1.1927, TYYH/S/a/212/79.
  17. Laura Kurjen muistelmien muistiinpanot, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  18. Valokuvia Sunin perheestä, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  19. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 10–11, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  20. Armas Parnon käsikirjoitus Penedosta 1973, 60, 80, ”Taika: Penedo ja todellisuus”, TYYH/S/a/212/43.
  21. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 143, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  22. Lähteenmäki 1985, 136–138.
  23. Lähteenmäki 1979, 35.
  24. Armas Parnon käsikirjoitus Penedosta 1973, 6, ”Taika: Penedo ja todellisuus”, TYYH/S/a/212/41.
  25. Valokuvia Sunin perheestä, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  26. ”Brasilian suomalaissiirtola Fazenda Penedo”, Penedo 2/1978.
  27. Ahtokari 1972, 29.
  28. Ampula 1999, 16.
  29. Lähteenmäki 1979, 35–37.
  30. Lähteenmäki 1979, 35–37.
  31. Pennanen 1929.
  32. Ampula 1999, 16.
  33. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 14, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  34. Peltoniemi 1985, 131.
  35. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 14–16, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  36. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 125, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43; Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 1989, 55, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  37. Lähteenmäki 1979, 39.
  38. Korkiasaari 1989, 35–36.
  39. Armas Parnon käsikirjoitus Penedosta 1973, 62, ”Taika: Penedo ja todellisuus”, TYYH/S/a/212/43.
  40. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 1989, 24, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  41. Tessieri, Enrique, ”Penedo puhkesi kukkaan muiden kuihtuessa”, Apu 9/1989.
  42. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 111, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  43. Ampula 1999, 25.
  44. Lähteenmäki 1979, 39.
  45. Ampula 1999, 20.
  46. Armas Parnon käsikirjoitus Penedosta 1973, 64, ”Taika: Penedo ja todellisuus”, TYYH/S/a/212/43.
  47. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 71–73, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  48. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 47, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  49. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 36, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43; Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 1989, 41, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  50. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 141–143, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  51. Hildén de Sousa 2013, 44–47.
  52. Valokuvia Sunin perheestä, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  53. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 146, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  54. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 1989, 49, Helena Hildén de Sousan kokoelma.
  55. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 143, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  56. Eva Hildénin käsikirjoitus Penedosta 4.11.1969, 143, ”Suomalaiskylä Brasiliassa”, TYYH/S/a/212/43.
  57. Ampula 1999, 49.